Silverbrand Charontes
virtuaalihevonen
Kuvat © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Virallinen nimi: | Silverbrand Charontes | Rekisterinumero: | VH16-044-0148 |
Rotu, sukupuoli: | holsteiner, ori | Kasvattaja: | Hopeapajun Kartano |
Syntymäaika, ikä: | 31.07.2016, 10 v. | Omistaja: | Rinaz VRL-13627 |
Väri: | rautias | Painotus: | kouluratsastus |
Säkäkorkeus: | 165 cm | Koulutustaso | GP |
Charo oli kahdeksan kuukauden ikäisenä niin heiveröinen ja kömpelö tullessaan Trostlosiin, että kukapa olisi arvannut siinä vaiheessa varsan sisältävän hurjasti potentiaalia. Ori oli silloin ujo, epävarma ja aikaa tarvitseva, mutta nykyisin nämä ominaisuudet ovat tasoittuneet ja lihaa luitten päälle on tullut oikein komiasti. Charon ratsutuksen aikana jouduimme vaihtamaan ratsuttajaa kesken kaiken, sillä ensimmäinen ratsuttaja ei ollut tarpeeksi kärsivällinen. Onneksi löysimme pian mitä ymmärtäväisimmän, hevosta kuuntelevan ja kärsivällisen ratsuttajan, jonka kanssa ori sai loppujen lopuksi mukavan kokemuksen.
Silverbrand Charontes on omalaatuinen ori, joka näkee maailman edelleen varsan silmin. Utelias ja sympaattinen ori tutkii ympäristöään kiireettömästi ja hörisee aina kiinnostuneena ihmisen tullessa näköpiiriin. Lajitovereidensa kanssa ori tulee hyvin toimeen, mutta pärjää yksinäänkin pidempiä aikoja. Charolla on hyvät käytöstavat, joita se parhaansa mukaan noudattaa tilanteessa kuin tilanteessa. Harjaamisesta ori ei nauti, sillä se kutiaa herkästi erityisesti vatsan alta. Muuten hoitotilanteet sujuvat orin kanssa leppoisasti jalkojen nostamisesta varusteiden laittoon, mutta eläinlääkäreihin ori suhtautuu pienellä varauksella. Taluttamisessa tai pesemisessäkään ei ole ongelmaa, mutta toisinaan ori saattaa innostua liikaakin narun toisessa päässä.
Charo on erinomainen kouluratsu, sillä se suorittaa aina täysillä ja luontaisella innokkuudella. Ori vaatii ratsastajalta tasaisen tuntuman ja rauhallisen tyylin, tai muuten ori hermostuu liian vahvoista tai kärsimättömistä otteista. Olen itsekin huomannut, kuinka huonona päivänä lähtee ratsastamaan ja purkaa tietämättään ärsyyntyneisyytensä hevoseen: Charo kyllä palauttaa maanpinnalle siten, ettei enää toimi niin kuin pyydetään. Muuten ori on mukava ratsastaa, liikkuu hyvin omalla moottorillaan ja on kevyt suustaan. Charo omaa laadukkaat ja tasaiset askeleet jokaisessa askellajissa, mutta elastisuuden ja näyttävyyden esiin tuomiseen saakin ratsastaja jo tehdä enemmän töitä. Orin mieltä virkistetään ajoittain myös esteiden parissa, joista se innostuu aina kovasti. Maastossa ori herkästi kuumenee liikaa, mutta kuumeneminen esiintyy lähinnä pienenä hyppelehtimisenä ja kärsimättömänä askelluksena.
Kisapaikalla vieraat hevoset ja erilaiset ympäristöt herättävät Charon uteliaisuuden, joten verryttelyalueella on kaikkein tärkeintä saada orin mielenkiinto suuntautumaan ratsastajaan. Ori ei niinkään pidä trailerissa matkustamisesta, joten tarvitsee rohkaisuksi mukaansa aina hevoskaverin.

Sukutaulu & jälkeläiset
i. Silverbrand Cherokee | ii. Canned Heat | iii. Caged Fury |
iie. Summer Heat | ie. Verwelkte Blume GER | iei. Aufgehört Haben |
iee. Liebe Syfonet | ||
e. Silverbrand Desiree | ei. Royal Blue | eii. Radical |
eie. Armelina | ee. Dakota Blues | eei. Blue Charm |
eee. Dakota Sun |
Kilpailut
Kilpaillut maksimitasolleen kouluratsastuksessa: 6724.23p (vt. 11)
Päiväkirja & valmennukset
30.08.2017 Kouluvalmennus // valmentajana Hazel Hastings
Ensimmäinen asia, jonka huomasin raudikossa holsteininhevosori Charossa oli sen läpi puskeva uteliaisuus. Se tarkkaili toisia ratsukoita kiinnostuneena jo alkukäynneillä. Ravityöskentelyn alettua Rinaz sai heti pistää orinsa työskentelemään, jotta tuon mielenkiinto säilyisi ratsastajassaan. Pääasiassa valmennuksen aikana hiottiin taivutuksia ja asetteluja ja yritettiin saada ratsu mahdollisimman rennoksi ja reippaasti, niin että se tekisi sen omasta tahdostaan ja liikkuisi omalla moottorillaan vapaaehtoisesti. Charolla oli selkeästi hyvä päivä, se oli kokoajan vireä ja kuunteli esimerkillisesti ratsastajansa toiveita. Ori yritti muutaman kerran hieman oikoa aluksi raviväistöissä, jonka takia halusin Rinazin hidastavan käyntiin ja vaativan ratsultaan jokaisen ristiaskeleen oikomatta tehtävässä ollenkaan. Kun tämä onnistui ongelmitta, tultiin väistöjä vielä puhtaasti ravissakin. Laukkapätkillä Charo sai liikkua melko vapaasti hieman pidemmällä ohjalla ja taisi silkasta innosta ori heittää muutaman pienen ilopukinkin. Erittäin hienoa työtä ratsukolta tänään.
26.11.2016 Kylki jumissa // kirjoittajana omistaja
Viileän aamupäivän koittaessa, suuntasin nokkani kohti tallia ja viileää pilvistä säätä. Charo odotteli hieman kärsimättömästi omassa karsinassaan, kun raukkaparka ei ollut päässyt muiden hevosten mukana tarhailemaan. Harjasin hevosen huolellisesti läpi, jonka jälkeen nostin kiiltävän mustan koulusatulan hevosen selkään. Charo nappasi innokkaasti nivelkuolaimet suuhunsa, kun suitsitin orin lähtövalmiiksi. Talutin orin tallista ulos viileään ilmaan ja suuntasin kulkumme maneesille.
Verkkailin Charon kanssa ympyröillä ja siirtymisillä saadakseni sen hereille. Ori tukeutui pehmeästi nivelkuolaimeen ja oli herkkä avuilla jo alusta asti, mutta se tuntui hivenen jäykältä. Pienensin ympyröitä vähän kerrallaan volteiksi, koska halusin orin taivuttavan itseään enemmän. Vasen kierros aiheutti meille ongelmia taipumisen kanssa, eikä Charo reagoinut haluamallani tavalla sisäpohkeeseen. Se ei silti ollut haluton liikkumaan, joten jatkoin ratsastusta normaalisti. Päätin kuitenkin pitää tämän harjoittelukerran lyhyenä, noin puolituntisena, jonka aikana Charo ei notkistunut oikeasta kyljestään. Päätin soittaa hyvälle ystävälleni, joka opiskelee hevoshierojaksi. Hän pääsi tulemaan hyvin nopeasti läheisestä asuinpaikastaan johtuen, joten pääsimme heti katsomaan, mikä oikein oli vialla. Oikea kylki oli ystäväni mukaan aivan jumissa, joka voi johtua hyvin monesta syystä. Luultavasti Charo oli eilen temmeltänyt tarhassa ja saanut lihaksensa jumiin, sillä toisesta takajalasta löydettiin pari pientä haavaa. Tiedä minne ori on jalkoineen osunut.
Muutaman päivän jälkeen ori oli jo täysin normaalin tuntuinen ratsastaessa, eli hieronta ja jumppailu olivat todellakin tehneet tehtävänsä.